Martin kyläkoulun historia
Tietoja Martin koulun alkuajoista
V. 1922 valittiin ensimmäinen koulun johtokunta.
Puheenjohtajan ja taloudenhoitajan tehtäväksi annettiin hankkia koululle toimitilat ja laatia talousarvio. Opettajan virka laitettiin heti hakuun.
8.7.1923 pidettiin vaalikokous.
Viran ainoa hakija oli perunut hakemuksensa
Päätetiin siis panna virka uudelleen hakuun lukuvuodeksi 1923–1924.
17.8.1923 Vaalikokous
Opettajaksi valittiin ansiokkain hakija, katekeetta Lyydia Maria Ovaskainen Kuolajärveltä. Hänestä tuli näin Martin supistetun kansakoulun ensimmäinen opettajatar. Ovaskainen otti viran vastaan ja koulu pääsi alkamaan.
Koulun ensimmäiset työntekijät valittiin:
Poikien käsityön ohjaajaksi tuli Kusti Lakela. Opettajatar Ovaskainen sai tehtäväkseen luokan lämmityksen, luokan puhdistamisen, taloudenhoidon sekä valon hankkimisen. Mainittakoon, että ensimmäiset oppilaat olivat kaikki tyttöjä. Ovaskainen teki myöhemmin pitkän työputken Sallan eri kylissä kansakoulunopettajana.
Piiritarkastaja kävi ensimmäisen kerran jo maaliskuussa 1924, ollen tyytyväinen siitä, että koulun varustus opetusvälineistön osalta oli lähes täydellinen.
Kesäkuun 30. päivän johtokunnan kokouksessa valittiin opettaja kahdeksi koevuodeksi.
Viidestä mieshakijasta valitsi johtokunta yksimielisesti opettajaksi Kaarlo (Kalle) Juho Julkusen, valiten samalla tyttöjen käsityönohjaajaksi Bertta Josefiina Julkusen, molemmat elokuun 1. päivästä 1924 alkaen. Kaarlo Julkunen tuli kuitenkin yksin, Bertta tuli lasten kanssa vasta uuden koulurakennuksen valmistuttua. Näin Julkusen aviopari päätyi Martinkylään, jossa viipyi sittemmin 34 vuotta.
Seuraavaksi lukuvuodeksi 1924–25 siirtyi koulunkäynti Kuoppalan taloon. Siellä oli myös opettajan asunto.
Koulunkäynti jatkui syksyllä 1924. Mainittakoon, että Martilla koulua käytiin 4 vuotta.
Savukoskella oli päätetty, että köyhien perheiden lapsille riitti kaksivuotinenkin koulunkäynti.
Vuonna 1925 saatiin uuden koulun rakentaminen käyntiin.
Koulunkäynti aloitettiin uudessa koulussa syksyllä 1926. Vihkiäiset pidettiin vasta marraskuun 6. päivänä 1927.
1932 alkaneena pula-aikana 16 oppilasta sai ilmaisia koulutarvikkeita sekä hankittiin köyhille lapsille lainalla vaateapua.
Tammikuussa 1936 päätettiin seitsemälle oppilaalle pahimman puutteen aikana antaa kaurapuuro voin ja maidon kera .
Maaliskuussa 1941 annettiin Julkuselle virkavapautta ja sijaiseksi saatiin opettaja Elli Törmänen Karkkilasta.
Vuonna 1942 sota syttyi, eikä koulu ollut toiminut koko vuonna sotatilasta ja sotilasmajoituksesta johtuen.
Koulutila päätettiin vuokrata talokas Arvid Alatalolta Jänkälän talosta. Samana vuonna Kaarlo Julkunen oli asepalveluksessa. Syyslukukauden loppuun toiseksi opettajaksi valittiin yo. Elsa Alatalo Martilta. Sijaisuus jatkettiin kevätlukukaudeksi 1943. Katekeetta Sylvi Alatalo Martilta valittiin alakoulun opettajan virkaan vuosiksi 1943–1944.
Sodan aikana kylän koulu poltettiin. Väki palasi evakosta tuhottuun kylään. Koulun johtokunta päätti syyskuussa 1946, että koulunkäynti supistettuna kansakouluna jatkuu.
Samana vuonna saatiin valtiolta parakki kouluhuoneeksi.
Kesällä 1947 aloitettiin jälleenrakennuskoulun rakentaminen.
3.12.1949 vastaanotti kunta rakennuksen urakoitsijalta.
Lähde: Sauli Jumiskon muistiinpanot vanhoista kokouspöytäkirjoista (Savukosken kunnanarkisto)
Koonnut: Heli Kesälahti
